Tuoteen esittely

Tämä sivusto sisältää noin 215 tietokoneen käyttöön liittyvää viittomaa. 
Viittomat on kerätty Suomen Kuurosokeat ry:n Tieto- ja viestintäteknologian tukipalveluissa. Viittomien keräys- ja kehitystyötä on tehty vuodesta 2003 alkaen. 

Tavoitteena on ollut parantaa viittomakieltä ja viitottua puhetta käyttävien kuurosokeiden asiakkaiden mahdollisuuksia saada IT-palveluita omalla kielellään ja kommunikaatiotavallaan. IT-viittomia käytetään IT-koulutuksessa, kuntoutusohjauksessa ja IT-asiantuntijoiden työssä.

IT-viittomista osa on tavallisia tietotekniikan peruskäsitteitä, joita näkee myös viittomakielisten kuurojen käytössä. Osa on IT-koulutustilanteissa syntyneitä viittomia. Jotkut käsitteistä on luotu kuurosokeiden tietokoneen käyttöön liittyviä erityistilanteita varten.

IT-viittomien keräys- ja kehitystyössä on ollut mukana erilaisia ryhmiä: Suomen Kuurosokeat ry:n Tieto- ja viestintäteknologian tukipalvelujen työntekijöitä, kuurosokeita asiakkaita ja viittomakielen tulkkeja. 

Viittomien valinnassa on pyritty erityistä huomiota niiden merkitysvastaavuuteen. Lisäksi on haluttu kunnioittaa suomalaisen viittomakielen rakennetta. Lisäksi kuurosokeusnäkökulma on ollut tärkeä, esimerkkinä tästä näkövamman vaikutukset viittomisen hahmottamiseen. Myös taktiilisti viittovien asiakkaiden näkökulma on huomioitu.

Oheismateriaali ja koulutustoiminta

IT-viittomien keräys- ja kehitystyön aikana on syntynyt paljon viittomiin liittyvää oheismateriaalia. Viittomista on olemassa aihealueittain koottuja sanalistoja. Viittomien rakenteesta on tehty suomenkielisiä tekstikuvauksia. 
IT-viittomia opetetaan Kuurosokeiden Toimintakeskuksen viittomakielisille henkilöille ja Sonetti-ohjaajille suunnatuilla koulutusviikoilla. Viittomia voi opiskella myös yksilöllisillä kurssijaksoilla. Kuurosokeat saavat materiaalia IT-viittomien koulutus- ja ohjaustilanteissa. 

IT-viittomista järjestetään myös työntekijöille erilaisia ryhmämuotoisia koulutustilaisuuksia. Ne on tarkoitettu Suomen Kuurosokeat ry:n työntekijöille ja viittomakielen tulkeille, jotka tarvitsevat tietokoneen käyttöön liittyviä viittomia omassa työssään.

Materiaali- ja koulutusasioissa yhteyshenkilö on viestintäkouluttaja Merja Kovanen Kuurosokeiden Toimintakeskuksessa Tampereella. 

Suomen Kuurosokeat ry:n tieto- ja viestintäteknologian tukipalvelut kiittää kuurosokeita asiakkaita ja kuurosokeiden parissa työskenteleviä työtämme koskevista kommenteista. Kiitos myös viittomakielen tulkeille heidän kiinnostuksestaan työtämme kohtaan. Keräys- ja kehitystyö jatkuu edelleen. Kommentit ja IT-viittomiin liittyvät ehdotukset ovat tervetulleita.

Tampereella 28.1.2008 

IT-viittomistotyöryhmä